Slider

VANHA ASU UUDELLEEN STAILATTUNA

19. maaliskuuta 2019

Aloin selailemaan läpi vanhoja asukuvia vuosien varrelta Aneten inspiroimana tarkoituksenani tehdä samantyyppinen "style throwback"-postaus ja sen varmasti teenkin ihan piakkoin, mutta Ane heitti myös ilmoille idean siitä kuinka hauska olisikaan postaussarja, jossa vanhoja asuja stailattaisiin tähän päivään sopivaksi. Vanhoja kuvia läpi käydessäni löysin viime vuodelta lähes identtisen asun, jollaiseen olin pukeutunut viime viikolla, joten olkoot tämä ensimmäinen postaus sarjassamme kuinka stailata vanhat asut uudelleen.
asu2018-inkap
Tässä siis asu vuoden takaa, josta en oikeastaan lähtisi muuttamaan mitään, paitsi takki voisi olla helmasta hieman pidempi. Aluksi mietin, että hatunkin olisi voinut jättää pois, mutta nyt kun katson tätä kuvaparia uudelleen niin se saa ehdottomasti jäädä luoden samalla asuun lisää mielenkiintoa. Nuo housut olivat pitkään mun suosikit, mutta odottavat tällä hetkellä parin uuden napin ompelemista ja pientä fiksailua, joka täytyykin tehdä mahdollisimman pian, sillä mä todellakin haluan käyttää noita edelleen!
asukuvat-2019-4
asukuva2019-inkao
Tässä puolestaan asu viime viikolta, joka vastaa elementeiltään vuodentakaista asua, mutta on kuitenkin omanlaisensa kokonaisuus. Kummastakin asusta löytyy yksi mun suosikkiyhdistelmistä eli poolo + toppi, kamelitakki, nilkkurit ja suht samantyyppiset housut ja musta on hauska huomata miten ihan pienet muutokset vaikuttavat siihen miltä kokonaisuus näyttää. Kuluneen vuoden aikana mun tyyli ei ole kokenut mitään radikaalia muutosta ja tykkään edelleen samoista jutuista, mutta aion ehdottomasti jatkaa tätä postaussarjaa stailaamalla uudestaan vielä vanhempia asuja. Kumpi asu on enemmän sun mieleen vanhempi vai uusi?
asukuvat-2019-1
asukuvat-2019-3
Kuvat: Anette Marie

LUONNONKOSMETIIKKA OSAKSI IHONHOITOA

13. maaliskuuta 2019

*Yhteistyössä So..Naturalin kanssa, tuotteet saatu.

Luonnonkosmetiikka on kiinnostanut minua jo pitkään, varsinkin ihonhoidossa ja jokin aika sitten törmäsin uuteen kahden naisen pyörittämään luonnonkosmetiikan ja hyvinvoinnin verkkokauppaan So.. Naturaliin. Valikoimasta löytyi niin tuttuja kuin tuntemattomia merkkejä, joista mitään en kuitenkaan ollut ennen testannut ja musta on huippua tämän yhteistyön tiimoilta tukea paikallisia yrittäjiä ja samalla löytää ehkä uusia suosikkeja luonnonkosmetiikan saralta. Myös ympäristöystävällisyys näkyy heidän tuotteissaan ja toiminnassaan ja sen lisäksi, että valikoimasta löytyy vain sertifioitua tai sertifiointikriteerit täyttävää luonnokosmetiikkaa niin tilausten pakkaamiseen käytetään mahdollisuuksien puitteissa kierrätettäviä materiaaleja, jes!

inkap-upcircle-palasaippua
inkap-upcircle-palasaippua3
UpCircle Fenkoli & Kardemumma Chai palasaippua

Julkaisin tammikuussa 14 vinkkiä jätteettömämpään arkeen ja postauksessa kerroin haluavani ottaa käyttöön palasaippuat tavallisten purnukoiden rinnalle. Myönnän olleeni hieman skeptinen palasaippuoiden suhteen, mutta käsienpesuun tarkoitetun saippuan lisäksi kylppäristä löytyy nyt myös kasvojenpesuun tarkoitettu palasaippua. UpCircle on uusi merkki So..Naturalin valikoimassa ja sen lisäksi, että palasaippua itsessään on ekologinen vaihtoehto verrattuna muovipulloon niin UpCircle käyttää tuotteissaan raaka-aineita, jotka olisivat muuten päätyneet jätteiksi. Esimerkiksi tähän saippuaan on hyödynnetty makusiirapin valmistuksesta ylijääneitä chaimausteita, tosi hyvä juttu!

Tätä olen käyttänyt yleensä aamuisin kasvojenpesuun, jolloin edellisillan viimeisetkin meikinrippeet varmasti puhdistuvat, mutta yhtä hyvin tätä voi käyttää myös vartalolle. Kosteuttavan sheavoin ansiosta iholle ei jää pesun jälkeen kiristävää tunnetta niinkuin joidenkin puhdistusaineiden kohdalla on ja saippua myös kuorii kevyesti. Tämä tulee varmasti kestämään mulla pitkään ja ainut miinuspuoli minkä keksin on säilytys. Ostin saippuakupin, jossa tällä hetkellä säilytän tätä, mutta joku ritilä tai kuppi jonka pohjassa on reiät voisi olla parempi, että tämä pääsisi kuivumaan ilmavammin. Vinkkejä näteistä alustoista?
inkap-joik-silmämeikinpoistoaine
inkap-joik-silmämeikinpoistoaine2
Joik meikinpuhdistusöljy

Olen aiemmin ollut todella huono käyttämään erikseen silmämeikinpoistoainetta ja koittanut hinkata normaalilla meikinpoistoaineella aina käyttämäni vedenkestävän ripsivärin pois. Voitte varmaan arvata, että eihän se ripsari mihinkään lähtenyt ja sitä oli seuraavana päivänäkin vielä silmissä. Nyt olen kunnostautunut asian suhteen ja tämä puhdistusöljy onkin jokapäiväsessä käytössä. Öljy puhdistaa meikin tehokkaasti, mutta hellävaraisesti ja oliivi-, saflori- ja makadamiaöljyt auttavat säilyttämään ihon kosteustasapainon ja kamomilla puolestaan rauhoittaa ihoa.

Joik on myöskin uusi merkki So..Naturalin valikoimassa ja ennestään olinkin kuullut tämän Viron vanhimman ja tunnetuimman luonnonkosmetiikkasarjan kehutuista kynttilöistä. Tykkään testailla uusia tuotteita ja koska tämä öljy sai mut niin vakuuttuneeksi ajattelin jossain vaiheessa tilata itse testiin jotain muutakin kyseiseltä merkiltä.
inkap-lavera-kasvovesi
Lavera Purifying kasvovesi

Lavera on myöskin yksi tunnetuimpia luonnonkosmetiikan brändejä ja heidän tuotteitaan on myyty Suomessa jo kymmenen vuoden ajan. Mä oon törmännyt näihin ainakin Citymarketeissa, mutta en ennen tätä vielä koskaan ostanut itselleni kokeiltavaksi. Kasvovesi on tarkoitettu erityisesti rasvoittuvalle ja sekaiholle ja tämä on mielestäni ihan kelpo tuote ihonpuhdistuksen viimeistelyyn!

inkap-berlinbiobrush-hammasharja
Berlin Biobrush ekologinen hammasharja

Alkuvuodesta googletellessani parempia vaihtoehtoja tavalliselle muovihammasharjalle törmäsin Berlin Biobrushin ekohammasharjoihin ja ilokseni huomasin näitä löytyvän myös So..Naturalin valikoimasta, en varmaan koskaan ole ollut näin fiiliksissä hammasharjasta :-D Jos en tietäisi niin tämä menisi mulle ihan tavallisesta muoviharjasta, mutta varsi onkin tehty ylijäämäpuun selluloosasta ja harjakset puolestaan risiiniöljystä.

Hammasharjat ovat täysin biohajovia ja pakkauksen voikin heittää biojätteeseen, mutta itse harja ei maadu niin nopeasti, joten se tulee hävittää sekajätteen mukana. Musta tälläiset pienet arjen ekoteot, kuten hammasharjan vaihtaminen ympäristöystävällisempään ovat sellaisia mitä kaikki voisivat omassa arjessaan tehdä, joten painakaa ihmeessä tämä vinkki mieleen.

Olitteko aiemmin kuulleet So..Naturalista vai oliko verkkokauppa teillekin ihan uusi tuttavuus? 

VARASLÄHTÖ KEVÄÄSEEN - ENSIMMÄINEN KEVÄTASU

11. maaliskuuta 2019

inkap-kamelitakki1
Hei ja mukavaa uutta viikkoa! Täällä ollaan parhaillaan valmistautumassa uuteen työviikkoon vapaiden jälkeen (lue = neljän päivän neljän seinän sisällä olon jälkeen, kun parantelin jälleen viime viikolla poistettuja viisaudenhampaita), ihanaa päästä taas liikkeelle ja ihmisten pariin. Muita suunnitelmia tälle viikolle ei vielä olekaan, paitsi keskiviikolle jolloin mulla on vapaapäivä ja on tarkoitus nähdä tyttöjen kanssa ja käydä yhdessä tapahtumassa.

Mun oma mieli kuin inspiraatio pukeutumisenkin suhteen alkaa olla jo keväässä ja neuleet pikkuhiljaa kyllästyttää, joten päätin ottaa pienen varaslähdön ja kevätfiiliksissäni pukea pari viikkoa sitten hameen ylleni. Siinä missä hameiden ja neuleiden yhdistelmiä näkee syksyllä kelien hieman viiletessä niin mun mielestä tämä kaksikko sopii yhtä hyvin myös kevääseen. Voisin samalla ristiä tämän vaikka ensimmäiseksi kevätasuksi. Liehuvien helmojen lisäksi tällä hetkellä pukeutumisessa miellyttää beigeväripaletti ja erilaiset helmikorvakorut, jotka löytyy tästäkin asusta. Tämä on mun mielestä ihan mun näköinen asu ja muistan, että mulla oli koko päivän ajan hyvä ja itsevarma olo näissä vaatteissa.
inkap-kamelitakki2
inkap-kamelitakki3
inkap-kamelitakki5
inkap-kamelitakki4

HELMIKUUN KUULUMISIA

26. helmikuuta 2019

Follow my blog with Bloglovin töölönlahti-inkap2
Hei pitkästä aikaa, tällä kertaa perinteisen kuulumispostauksen parissa. Helmikuu vaihtuu ihan pian maaliskuuhun ja musta tuntuu, että alkuvuosi on mennyt jonkinlainen sumuverho silmillä ja tämä vuosi on vasta nyt kunnolla starttaamassa. Olen ollut koko alkuvuoden osittain jopa huomaamattani aika stressaantunut ja väsynyt enkä ole jaksanut samalla tavalla innostua asioista. On tuntunut, että elän tällä hetkellä jonkinlaista ”välivaihetta” ja en oikein tiedä mihin suuntaan ja mitä kohti seuraavaksi lähtisi tavoittelemaan.

Vaikka olenkin tyytyväinen elämääni tällä hetkellä niin samalla tuntuu, että kaipaisi jotain uutta tai mitä odottaa. Musta on hassua, että vaikka pidän itseäni aika rentona tyyppinä, luotan siihen, että asiat soljuvat omalla painollaan ja rohkaisen ystäviänikin luottamaan siihen, että asioilla on tapana järjestyä ja elämä kantaa niin välillä moni asia paisuu niin suureksi mytyksi että unohtaa omat oppinsa ja on yhtä suurta stressipalloa, mutta niin se kai on meillä kaikilla. Suvin blogista löytyy aiheeseen liittyen postaus, joka kannattaa ehdottomasti käydä lukemassa, voin niin samaistua tuohon tekstiin.

Stressi on kuitenkin pikkuhiljaa päässyt purkautumaan ja asiat alkavat näyttää selkeämmiltä ja ajatukset kirkkaammilta. Olen jaksanut taas intoilla arjen pienistä jutuista, kuten auringonpaisteesta ja kevään tunteesta, aamupalan kattamisesta ruokapöytään sen sijaan, että jokainen vaan voitelisi leivän keittiössä sekä pienestä itsensä hemmotteluhetkestä kasvonaamio naamalla keskellä viikkoa ja se on aika ihanaa.
töölönlahti-inkap4
Olen potenut viime viikkoina myös jonkinlaista somekriisiä. Inspiraatio ja motivaatio ovat olleet hukassa ja on ollut sellainen tunne, että minä ja mikään tuottamani sisältö ei ole tarpeeksi hyvää. Olen syyllistynyt vertailemaan itseäni muihin ja miettinyt, että miksi edes teen tätä. Juttelin asiasta ystävieni kanssa yhtenä päivänä ja he saivat mut palaamaan ihan alkupisteeseen ja muistuttivat mikä on tärkeintä, nimittäin tehdä asioita mistä nauttii ja joista tulee itse hyvälle mielelle. Ja tämä blogi ja kaikki siihen liittyvä oheistoiminta on juuri sellaista. Tarkkasilmäisimmät varmasti huomasivatkin, että blogini ei myöskään ole enää portaalin alla ja ulkoasu on kokenut muodonmuutoksen. Uskon, että tämä kaivattu muutos antaa uutta boostia bloggaamiselle ja olenkin pohtinut mihin suuntaan haluan blogiani alkaa viedä. Ainakin omaan tyyliin liittyviä juttuja, kauneutta ja ekologisuutta omassa arjessa on luvassa.
töölönlahti-inkap8
Tänään vietän viimeistä vapaapäivää pitkän työputken jälkeen ja nämä muutamat päivät ovat niin tehneet tehtävänsä. Erityisesti sunnuntai jäi mieleen kun vietettiin poikaystävän kanssa treffipäivää. Aikeena oli kierrellä muutamilla UFFeilla, mutta harmiksemme ne olivat kiinni, joten päädyttiin muuten vaan kiertelemään vähän kaupoissa, käytiin sushilla ja lopuksi vielä elokuvissa. Mustahan alkaa kuoriutua varsinainen sushimestari ja toiminta/tieteisleffafani. Tänään puolestaan aloitin päiväni pienellä hemmottelulla ja tein pitkän kaavan mukaan itselleni kuorinnan ja kasvonaamion, illemmalla menen viettämään aikaa yhden ystävän kanssa ja varmaan sitä pitäisi käydä kaupassa hakemassa jotain jääkaapin täytettäkin. Kivaa viikkoa teille ja miltäs uusi blogipohja näyttää? Huikatkaa jos joku juttu ei pelaa tai näyttää hassulta niin koitan fiksailla ♥
töölönlahti-inkap7
töölönlahti-inkap6

KESTOTYYLIHAASTE

13. helmikuuta 2019

kestotyylihaaste-inkap5
Päätin ottaa osaa kestotyylihaasteeseen, jonka viimeisimpänä luin ihanasta Jonna Leppänen blogista. Alun alkujaan kestotyylihaasteen on laittanu kiertoon Tankki, joka kannustaa miettimään omien vaateiden käyttöikää ja jatkuvaa pikamuodin kulutusta. Mä en ole tässä asiassa mikään malliesimerkki, mutta jostainhan se on aloitettava. Tämän haasteen myötä haluankin alkaa jakamaan enemmän asuja, joissa sama vaatekappale näkyy eri tavalla yhdistettynä, sillä ainakin mun arkipukeutumisessa toistuu lähes aina samat vaatekappaleet ja uusien vaatteiden osto sekä kaupoilla pyöriminen on vähentynyt huomattavasti.
kestotyylihaaste-inkap4
Takki - 1½ vuotta. Musta biker-mallinen rotsi on ehdottomasti kolmen käytetyimmän talvitakkini joukossa ja tämä on mielestäni sen verran ajaton, että tulee varmasti löytymään vaatekaapistani vielä pitkään.

Neule - ½ vuotta. Tein pari vuotta sitten päätöksen, että haluan päivittää neuleeni materiaaleiltaan laadukkaampiin ja myinkin eteenpäin kaikki akryylineuleet ja viime syksynä ostin tämän mohairsekoiteneuleen Lindexiltä. Mielestäni sekä Lindexin ja H&M:n Premium mallistojen neuleet ovat olleet hintaansa nähden laadukkaita eikä tämäkään neule ole puolenvuoden ahkerassa käytössä mennyt miksikään.

Farkut - 3 vuotta. Näiden kyseisten farkkujen iästä en ole täysin varma, mutta Bikbokin Never Denimit ovat olleet mun luottofarkut jo monta vuotta ja näitä ennen omistin toiset samanlaiset. Mustat farkut kuuluvat vaatekaappini kulmakiviin ja kerrankin olen löytänyt farkut, joissa on tarpeeksi pitkät lahkeet mun metrikoiville. Nämä eivät ole myöskään löystyneet yhtään käytössä ja ovat pitäneet värinsä hyvin.

Kengät - 1½ vuotta. Kengät on ostettu viime vuonna Dinskosta ja tykkään näiden hieman pidemmästä varresta ja soljista yksityiskohtana. Vaikka laadullisesti eivät olekaan sieltä parhaimmasta päästä niin oikeanlaisella hoidolla nämä ovat pysyneet hyvässä kunnossa jo kaksi talvea.

Panta ja hanskat - yhteensä n. ½ vuotta. Lapsuudesta tutut pannat ovat tehneet paluun ja mäkin lähdin mukaan tähän villitykseen ja oman pantani ostin viime joulun aikaan Cubukselta. Tämä on musta nätti yksityiskohta asuihin ja pitää hiukset kätevästi poissa naamalta. Tekonahkahanskat ostin hukkuneiden tilalle ja en tiedä miksi, mutta mulla tuntuu olevan harvinainen taito hävittää juurikin hanskoja? Toivottavasti nämä pysyy tallessa ja kestävät pitkän aikaa.
kestotyylihaaste-inkap6
Tulos: 7 vuotta = kestotyyliedistyjä. Mielestäni onnistuin nappaamaan ihan ok pisteet. sillä jonkun toisen asun kohdalla pisteet olisivat voineet olla vielä paremmat tai vastaavasti huonommat. Vaikka tämän asun vaatteista useallakaan ei ole vielä kovin pitkää ikää takana niin luulen kuitenkin, että näistä kaikista on tulossa vaatekappaleita, jotka ovat käytössä vielä muutaman vuodenkin kuluttua. Mitä piditte postauksessa, laitetaanko toteutukseen jatkossakin?
kestotyylihaaste-inkap2

ALKUVUODEN HETKIÄ PUHELIMESTA

4. helmikuuta 2019

puhelinkuvat_tammikuu1
- Nykyisessä kodissa mulla ei ole ollut mitään hyvää taustaa tai tasoa missä ottaa kuvia, joten kysäisin mun iskältä josko häneltä löytyisi jotain siihen sopivaan ja vastaukseksi sain kuvan valkoisesta levystä, joka sopi ihan täydellisesti mun kuvaustarkoituksiin. Ette tiedäkkään miten iloiseksi tuosta tulin ja pistin heti meikkikuvaukset pystyyn. Tää taitaa mennä siihen #vainbloggaajajutut kategoriaan :-D

- Kun viisaudenhampaiden poiston jälkeen ainut asia mitä pariin ensimmäiseen päivään pystyin syödä olivat jäätelö ja soseet mulla alkoi tehdä hirveästi mieli eri ruokia. Tein puhelimeen listan kaikesta mitä haluan syödä sitten kun suu taas aukeaa kunnolla ja pystyy pureskelemaan ja omatekemät porkkanasämpylät oli yhtenä (aika leipäpainotteisella) listalla. Noista tuli ihan superhyviä ja pakko tehdä uusi satsi lähiaikoina!
- Pakkaspäivän kauneutta kävelylenkiltä, niin nätin näköistä. Olisin halunnut ottaa enemmänkin kuvia, mutta puhelin oli toista mieltä ja sammui tämän kuvan jälkeen, joten päädyin ihailemaan kimaltelevia hankia ihan vain omilla silmilläni. Samalla kävelyreissulla onnistuin myös eksymään ja löysin itseni keskeltä metikköä jonkun työmaan liepeiltä. Jotenkin niin mua, että kahdesta risteyksestä valitsen juuri sen väärän mihin ei olisi pitänyt lähteä haha.
- Älkää kysykö miten, mutta yhtenä aamuna ennen töihin lähtöä mulla oli niin paljon luppoaikaa, että kello 7 olin pessyt jo kaikki mun käytetyimmät meikkisiveltimet. Pakko myöntää, että siveltimiä tulee pestyä ihan liian harvoin, vaikka tähänkään operaatioon ei kulunut varmaan kymmentä minuuttia enempää.

- Tänä talvena on tullut ikuistettua ja ihasteltua monia talvimaisemissa ja tämä kuva on Eiranrannasta kun aurinko pilkisti nätisti puiden takaa ♥<3 span="">
- Viime postauksessa kerroinkin kuinka olen menossa ensimmäistä kertaa sitten yläasteen hiihtämään ja sen jälkeen oon käynyt hiihtoreissulla jo kaksi kertaa. Ensimmäinen kerta ei mennyt ihan niin mallikkaasti ja muistutin enemmän bambia jäällä, mutta toisella kerralla tekniikka alkoi jo palata mieleen. Luulen, että tälle talvelle on hiihdot nyt kuitenkin hiihdettyä, mutta kun taas muistin miten kivaa se onkaan niin vahvasti harkitsen hankkivani ensi vuodelle omat sukset. 

- Pari viikkoa sitten vietettiin rentoa pariskuntaviikonloppua, jos sitä sillä nimellä voi kutsua ja hiihtoreissun lisäksi siihen kuului tietenkin hyvä ruoka. En voi itse ottaa kunniaa kokkauksesta, mutta kuvassa näkyvän legendaarisen tacopellin lisäksi syötiin toisena päivänä alkuruoaksi halloumsalaattia, pääruoaksi lohipastaa ja jälkkäriksi lettuja ja voi vitsit, että oli hyvää. Pidettiin myös levyraatia, jota muistan pelattaneen aina ala-asteella.
- Kuulumisten vaihtoa ja kahvittelua ihanan Aadan @whiteparadises kanssa. Vaikka viime näkemstä oli kulunut jo hyvä tovi niin musta on ihanaa, että Aadankin kanssa juttua voi jatkaa siitä mihin viimeksi jäätiin <3 span="">
- Meidän makuuhuone on saanut pientä päivitystä kun bongasin Clas Ohlsonilla valaisimien olevan tarjouksessa ja kävin nappaamassa mukaan tämän jo aiemmin bongaamani höyhenvalaisimen. Vanha lamppu näkyy esim. tässä postauksessa ja mun mielestä tämä uusi sopii vaan niin paljon paremmin.
- Valaisimen lisäksi olen päivittänyt myös tyynynpäällisiä uusiin, sillä entinen sininen/vihertävä teema alkoi kyllästyttää ja tilalle hankin vaaleita ja beigen sävyjä. Viirullinen ja sen vieressä oleva pieni samettipäällystyinen löytyivät alesta H&M Homesta ja hapsutyynyn ostin normaalihintaisena. Nyt tunnelma ja värimaailma makuuhuoneessa on mun makuun harmonisempi ja yhtenäisempi.

- Pieni söpöläinen, joka on aina niin innoissaan ja tarkkaavaisena seuraamassa tekemisiä eli tässä kuvassa lampun asennusta :-D

Mukavaa viikonalkua ♥

KULUNEEN VIIKON PARHAITA

24. tammikuuta 2019

talvi-4-blogi
Salaa aloitettu kevätfiilistely. Vaikka talvi on tänä vuonna ollut erityisen kaunis niin pakko sanoa, että mä odotan jo innolla kevättä. Vaihdoin makuuhuoneeseen uudet tyynynpäälliset ja tilasin leopardikuvioisen hameen kaappiin odottelemaan lämpimiä kelejä ja näinkin pienistä jutuista mun sisäinen kevätintoilija heräsi. Olen ihastelllut kaupoissa ensimmäisiä kevään uutuuksia ja ollut koko ajan enemmän ja enemmän fiiliksissä erilaisista eläinkuoseista, vaikka aluksi ajattelin ettei ne ehkä olisi mun juttu.

Mukava henkilökunta hammaslääkärissä, joiden ystävällisyys, rentous ja huolehtivaisuus tekivät kokemuksesta vähemmän epämiellyttävän. Kävin tällä kertaa siis poistattamassa tikit viisaudenhampaan leikkauksen jäljiltä ja tapani mukaan tein kotoa lähtöä itku kurkussa, sillä tuokin jännitti mua ihan hirveästi. Onneksi se oli kuitenkin suhteellisen nopea ja helppo homma, vaikka tikit olivatkin harvinaisen tiukassa.

Ystävän näkeminen ja kuulumisten vaihto syömisen merkeissä ja samaisen ystävän kanssa vietettiin lauantaina tyttöjen iltaa, sillä viime kerrasta oli luoja ties kuinka kauan. Tanssittiin yön pikkutunneille saakka ja yöunet jäi sen seurauksena vähiin, mutta ei vitsi oli hauskaa!
talvi-5-blogi
Aurinkoiset pakkaspäivät, joista viime aikoina on saanut nauttia. Viime viikolla käytiin Saran kanssa Eiran rannassa kuvaamassa ja voi miten kauniilta näyttikään kun auringonsäteet pilkistivät puiden takaa ja hanki kimalteli. Maanantaina puolestaan tein tunnin kävelylenkin tuolla ihanassa talven ihmemaassa <3 p="">
Muutamat ystävät ovat saaneet lähiaikoina hyviä uutisia ja olen iloinnut heidän kanssaan ja tullut samalla itsekin hyvälle mielelle.

Arjen pieni ilahduttaja on ollut myös viime viikolla löytynyt uusi lempisuklaa eli Fazerina, jota tulee varmasti syötyä kyllästymiseen ja uuden lempisuklaan löytymiseen asti.

Yhteiset eväidenteko hetket poikaystävän kanssa. Ollaan muutamana iltana tehty yhdessä eväät seuraavalle päivälle ja sen lisäksi, että eväät ovat seuraavalle päivälle valmiina, on tämä ollut myös mukavaa yhteistä tekemistä.

Kivat suunnitelmat tulevalle viikonlopulle, jolloin pääsen vihdoin ja viimein hiihtämään! Mä olin pienempänä kova hiihtohirmu, mutta yläasteen jälkeen ei ole tainnut tulla koskettua suksiin kertaakaan. Tästä oon superinnoissani, sillä tänä talvena on ollut jotenkin erityisen kova hinku päästä ladulle. Sen lisäksi viikonloppuun kuuluu ainakin paljon hyvää ruokaa ja rentoa oleilua, joka kuulostaa aika täydelliselle.
talvi-3-blogi

JÄTTEETTÖMÄMPI ARKI - 14 HELPPOA VINKKIÄ

14. tammikuuta 2019

kaivari-4
Jätteettömämpi ja muovittomampi arki, parempi kierrättäminen ja arjen pienet ekoteot ovat tavoitteita, jotka asetin itselleni tulevalle vuodelle. Kiinnostus roskattomampaan arkeen lähti viime vuonna kun kuulin ensimmäistä kertaa zero waste -elämäntavasta, jonka tavoitteena on tuottaa mahdollisimman vähän roskaa. Haluan lähteä toteuttamaan tuota ajattelutapaa omalla ja elämääni sopivalla tavalla sekä tarkastelemaan lähemmin jokapäiväisiä valintoja ja miten voisin vähentää niistä syntyvän roskan määrää. Koko homma on vielä ihan vauvan kengissä eikä muutos tapahdu päivässä, mutta ensiaskeleet on ainakin otettu. Tulen varmasti kirjoittamaan aiheesta vielä lisää kun olen parantanut tietämystäni ja perehtynyt asioihin paremmin, mutta tänään haluan jakaa 14 helppoa vinkkiä jätteettömämpään arkeen. Kaikki jakamani vinkit eivät ole vielä itselläni käytössä, sillä käytän tietysti ensin edelliset jutut loppuun ja vasta sitten hankin ekologisemmat vaihtoehdot tilalle.
kaivari-blogger
1. Kieltäydy muovipusseista ja opettele kantamaan aina mukana kesto/kangaskasseja sekä kestohedelmäpusseja. Tästä kohdasta on helppo lähteä liikkeelle ja vaikka alussa kestohedelmäpussi jäikin yleensä pöydälle kauppareissulle lähtiessä niin nykyään se tulee jo rutiinilla otettua mukaan.

2. Suosi pakkauksettomia tuotteita. Hedelmät ja vihannekset kannattaa ostaa irtona ja tässä kohtaa kestohedelmäpussit astuvat kuvioihin. Mä teen usein niin, että punnitsen tuotteet erikseen, mutta pakkaan samaan pussiin ja lätkin molempien hintalaput pussin kylkeen. Monet tuotteet kulkeutuvat kassalle hyvin myös ihan sellaisenaan ja mun mielestä esimerkiksi banaaneita on ihan turha pakata erilliseen hedelmäpussiin, ei niitä kuitenkaan kuorineen syödä ja vihanneksetkin pestään ennen syömistä.

3. Kaupassa käydessä osta vain se minkä tarvitset äläkä heitä ruokaa roskiin. Hyödynnä "jääkaapin jämiä", sillä niistä voi kuin voikin saada aikaan maittavan ja täyttävän aterian. Kauppalista helpottaa ja säästää hermoja ja kun ruoat tulee mietittyä etukäteen säästyt heräteostoksilta. Jos en tiedä mihin olen tiettyä ruoka-ainetta käyttämässä niin todennäköisesti jätän sen hyllyyn, sillä se jää vain homehtumaan jääkaapin perukoille. Tässä kohdassa mulla on ehdottomasti parannettavaa!

4. Elmukelmun voi korvata mehiläisvahakääreellä, joka onkin mulle ihan uusi ja tuntematon juttu. Sitä ei siis vielä meidän taloudesta löydy, mutta elmukelmun sijaan jääkapissa voi käyttää ruokien päällä esimerkiksi kattilan kantta.

5. Jokaisen meidän kaapeista löytyy varmasti vanhoja muovipusseja, joten käy komerot läpi ja ota muovipussit uusiokäyttöön roskapusseiksi. Mua alkoi ahdistamaan kuinka paljon pusseja meidän kaapeista löytyi, joten kävin kaikki läpi ja isoimmat laitoin keittiöön sekajätepusseiksi ja pienimmät taas kissojen jätöksiä varten. Nykyään uudelleenkäytän roskapusseina myös esimerkiksi wc-paperipakkaukset, leipäpussit ja kissanhiekkasäkit.

6. Sano ei muovipilleille. Pikaruokaloissa juon juoman ilman pilliä ja jos pillejä haluaa ostaa niin muovisten tilalle löytyy vaihtoehtoehtoisesti esimerkiksi lasisia tai bambupillejä.

7. Kanna mukanasi omaa juomapulloa. Multa ei vielä löyty omaa kestojuomapulloa, mutta olen jo niin kauan kuin muistan käyttänyt muovipulloja uudelleen vesipulloina ja sama pätee edelleen ennen kunnollisen pullon hankkimista.
kaivari-3
8. Vaihda muovinen tiskiharja puiseen ja kertakäyttöiset kestotiskirätteihin. Meillä on tällä hetkellä vielä muovinen tiskiharja käytössä ja kertakäyttöisiä tiskirättejäkin löytyy ja aion tottakai käyttää ne ensin loppuun, mutta sen jälkeen siirryn parempiin vaihtoehtoihin. Clas Ohlsonilta löytyy mun mielestä kivoja ja nättejäkin vaihtoehtoja, joten täytyy tehdä sinne täsmäisku lähipäivinä.

9. Korvaa muoviset keittiövälineet, kuten kauhat ja lastat metallisilla tai puisilla, sillä ne kestävät käytössä pidempään kuin muoviset. Haluan myös ostaa itselleni lasisen eväsboxin, joita myöskin löytyy Clasulta.

10. Eväsrasioista puheenollen suosi kotiruokaa äläkä käy nappaamassa sitä kolmioleipää tai valmisateriaa evääksi. Tässäkin kohdassa mulla on paljon parannettavaa, mutta hyvällä aikataulutuksella ja suunnittelulla pystyisi varmasti minimoimaan pikaiset kauppareissut ennen työpäivää ja onhan kotiruoka nyt paljon parempaa kuin kylmähyllyn valmisateria.

11. Vaihda muovinen hammasharja bambuiseen tai puiseen versioon. Seuraavan kerran kun hammasharja menee vaihtoon aion ostaa itselleni sekä poikaystävälle Berlin Biobrushin ekohammasharjat, joita myy ainakin House of Organic ja jotka ovat kaiken lisäksi nätin näköisiä. Hammasharjan lisäksi otan kylpyhuoneessa käyttöön myös palasaippuat.

12. Vanupuikot valitsen paperivartisena ja lisäksi haluaisin kokeilla kestovanulappuja. Onko jollain teistä kokemusta niistä?

13. Tee itse huuhteluaine. Mä löysin helpon ohjeen DIY-pyykkietikasta, jota käytetään huuhteluaineen tavoin ja tätä haluan ehdottomasti kokeilla kun huuhteluaine seuraavan kerran loppuu.

14. Vaihda paperiset laskut e-laskuihin ja kieltäydy ilmaisjakelusta. Kieltäydy myöskin jaettavasta ilmaisesta krääsästä kuten flyereista, kynistä, avaimenperistä tai näytepakkauksista.
kaivari-1

PEITEVOITEET VERTAILUSSA

9. tammikuuta 2019

blogger-peitevoiteet-vertailussa-2
Peitevoide on aina ollut tärkeässä osassa mun meikkirutiineita ja tänään ajattelin vertailla muutamaa eri peitevoidetta keskenään. Mulla on luonnostaan niin tummat silmänaluset, että niihin tulee usein sudittua edes hieman peittoa ennen kotoa poistumista ja jos pitäisi valita vain muutama tuote mitä saisin meikissäni käyttää niin peitevoide aika varmasti kuuluisi niiden joukkoon. Olen ehtinyt testata vuosien aikana jos jonkimmoista purnukkaa, mutta tähän vertailuun otin kolmikon, jotka multa hetkellä löytyy ja jotka ovat kaikki eri hintaluokasta.
blogger-peitevoiteet_vertailussa-revolution
Revolution Conceal&Define sävy C2, 4,85€ (6,50€) (hinta Cocopanda)

Tarten Shape Tapeen verratun Revolutionin peitevoiteen ostin marraskuiselta Glasgow'n reissulta, sillä sitä oli niin kehuttu ja vaikka Shape Tapea en olekaan itse testannut niin mielenkiintoni heräsi ja halusin tietää mikäs se tämä tuote on miehiään. Tuotteesta on saatavilla laaja sävyvalikoima ja tätä löytyy nettikauppojen lisäksi myös isoimmista Prismoista.

Valitsin toiseksi vaaleimman sävyn C2, joka on sopiva mun vaalealle ja keltapohjaiselle iholle. Verrattuna esimerkiksi MACin peitevoiteeseen tämän koostumus on mielestäni hiukan paksumpaa, mutta silti kevyttä ja peittävyydeltään samaa luokkaa MACin kanssa. Tämä ei myöskään keräänny päivän mittaan juonteisiin tai tunnu paksulta silmien alla. Huippu hinta-laatusuhde ja tulee varmasti löytymään mun meikkivarastosta vielä pitkään. Ainut asia mistä en pidä on applikaattori, sillä nykyään tykkään ensin pumpata tuotetta kädelle ja vasta siitä levittää sitä kasvoille. 4½/5
blogger-peitevoiteet-vertailussa-7
peitevoiteet-vertailussa-8-blogger
Kicks Perfecting Concealer* sävy 02, 13,90€ (*tuote saatu pr-tomistolta.)

Sain samaan aikaan testiin Kicksin meikkivoiteen ja siihen tykästyttäni oli mulla kovat odotukset myös peitevoidetta kohtaan. Parin käyttökerran jälkeen huomasin sävyn olevan mulle liian tumma, sillä tykkään käyttää silmien alla rutkasti vaaleampaa peitevoidetta samalla korostusmielessä. Peitevoiteesta on valittavana vain viisi eri sävyä ja luulen, että kaikista vaaleaihoisimmille tämä ei ole sävyjen puolesta oikea tuote. Revolutionin applikaattoriin verrattuna, on Kicksin puolet pienempi ja siten enemmän mun mieleen. Koostumus on kevyt ja samettinen eikä peittävyyskään huono ole, jos sävy olisi oikea tämä saisi varmasti paremmat pisteet. 2½/5
blogger-peitevoiteet-vertailussa-9
Yllä olevassa kuvassa näkyy ero Revolutionin ja Kicksin peitevoiteiden välillä ja kuten huomaatte niin Kicksin on paljon tummempi.
blogger-peitevoiteet_vertailussa-mac
MAC Pro Long Wear Concealer sävy NC15, 25,90€ (hinta Stockmann)

Kuten purkista voi päätellä niin MACin peitevoide on ollut kovassa käytössä ja vetelee viimeisiään. Ostin tämän noin vuosi sitten ja olen käyttänyt siitä asti lähes joka päivä, joten ainakin mun käytössä tämä on ollut todella riittoisaa. Ensin inhoamastani pumppuannostelijasta opin tykkäämään (oon varmaan ainut kuka tykkää tuosta hahah!) sitä myötä kun pullo tyhjeni ja tuotetta ei pursunnut annostelijasta enää miten sattuu ja kuten sanoin, en enää välitä noista karvapäivistä applikaattoreista.

Keltapohjainen NC15 sävy on ihan nappi peittämään ja samalla hiukan kirkastamaan tummia silmänalusia. Kevyt ja juokseva koostumus ei jätä tunkkaista tunnetta iholle eikä tuote keräänny päivän aikana juonteisiin. Muistan kirjoittaneeni viime vuonna, että jäin jotenkin kaipaamaan lisää peittävyyttä, mutta sen suhteen ja muita tuotteita välissä testailtuani olen kääntänyt kelkkani ja sitä mieltä, että onhan tää nyt vaan pirun hyvä. 4½/5
blogger-peitevoiteet-vertailussa-1
Mitä piditte postauksesta? Entä millaisia kauneusaiheisia postauksia toivoisitte mun toteuttavan jatkossa?

UUDEN VUODEN KUULUMISIA

4. tammikuuta 2019

joulukuusella-1
Ja näin viimeiset jouluisemmat kuvat tapani mukaan Matti Myöhäisenä uunista ulos ja samaan yhteyteen ajattelin tulla kirjoittelemaan hieman kuulumisia ja mietteitä kuluneesta ja tulevasta vuodesta.

Uusi vuosi vaihtui pienellä porukalla nyyttärihengessä ja heti perään koitti ei niin kiva juttu nimeltä viisaudenhampaiden poisto. Toivottavasti tämä toipilaana olo ei kestä kauaa ja paraneminen sujuu muutenkin hyvin, että mäkin saan uuden vuoden vihdoin kunnolla startattua. Kiinnostaisiko teitä muuten postaus viisaudenhampaiden poistosta? Monet (minä mukaan lukien) tuntuu pelkäävän kyseistä operaatiota ja mä ainakin käänsin koko Googlen ympäri saadakseni vinkit talteen paranemiseen sun muuhun liittyen.

Tulevaa vuotta kohtaan en tehnyt mitään erikoisia tavoitteita tai lupauksia, sillä vuodenvaihde tuli niin yllättäen etten kerennyt edes miettimään asiaa. Yksi pieni tavoite mulla kuitenkin on ja se on, että haluan pienillä teoilla ja omilla valinnoillani pyrkiä kohti ekologisempaa ja muovittomampaa arkea. Muuten antaa vuoden kulua omalla painollaan ja toivon, että siitä tulee yhtä hymyjen ja ilontäyteinen kuin edeltäjästään. Lisäksi toivon, että vuoden aikana olisi mahdollista tehdä ainakin yksi reissu ulkomaille. Meillä oli pokaystävän kanssa jo viime vuonna oli suunnitelmissa lähteä Budapestiin, joten katsotaan josko se tänä vuonna toteutuisi.
joulukuusella-5
joulukuusella-2
Jos palataan vielä hetkeksi vuoteen 2018 niin mulle nousee pintaan heti hyviä muistoja ja fiiliksiä. Musta tuntuu, että kuluneen vuoden aikana tuli oikeasti tehtyä ja toteutettua asioita eivätkä ne jääneet roikkumaan vain ajatuksen tasolle enkä jäänyt aina kotiin nyhväämään, vaikka sitäkin mahtui mukaan sopivassa balanssissa. Päällimmäisinä muistoina nousee mieleen monet brunssit ystävien kanssa, muutto uuteen kotiin, pitkä ja kuuma kesä Hankoreissuineen ja Ruisrockeineen, Suomenlinna, hauskat kuvausreissut ja I love me-viikonloppu sekä Glasgow'n reissu ja monen monta muuta ihanaa hetkeä.

Kuluneen vuoden aikana olen myös tutustunut uusiin ihmisiin, joista harva asuu samassa kaupungissa saatika edes maassa, mutta joista on heti tullut todella läheisiä ja joiden seurassa tuntuu siltä kuin oltaisi tunnettu jo vuosikausia. Näistä tyypeistä aion ehdottomasti pitää kiinni <3 p="">
joulukuusella-7
Muistan koko kevään odottaneeni kovasti pääsykoematskujen ilmestymistä, mutta monien asioiden summana päädyin jälleen lykkäämään kouluun hakemista eteenpäin. Olen kovasti yrittänyt takoa päähäni ajatusta, että mulla ei ole kiire yhtään mihinkään ja kouluun ehtii myöhemminkin. Ei mun tarvitse mennä sitä tavanomaisinta polkua ja uskon siihen, että kyllä sen tietää kun oikea aika tulee jos on tullakseen. Keväällä sain myös lisää tunteja töihin ja loppuvuosi sujuikin mallikkaasti töitä tehdessä ja tällä hetkellä se tuntuu parhaalta vaihtoehdolta.

Alkuvuodesta motivaatio blogin suhteen oli huipussaan ja pää tulvi erilaisia ideoita, kesää kohti postaustahti hieman hiljeni ja pakko myöntää, että sillä tiellä ollaan edelleen. Just puhuttiin tyttöjen kanssa yhtenä päivänä, että on vähän ikävä sitä vuoden takaista draivia, mutta aina tilanteet ei anna periksi panostaa yhtä paljon ja mä en halua missään nimessä ottaa myöskään stressiä somen päivittelystä. Koen kuitenkin, että viimeisen vuoden aikana mun tuottama sisältö on ottanut aimoharppauksen eteenpäin ja olenkin ylpeä vuoden aikana tapahtuneesta kehityksestä. Blogi on tuonut mun elämään myöskin upeita mahdollisuuksia, joita ilman tätä ei varmasti olisi tullut eteen. Suuri kiitos myös teille lukijoille, jotka ootte pysyneet matkassa.<3 p="">

Kiitos 2018, olit ihana ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin!
joulukuusella-4
Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan
|

Your copyright

© 2019 inka pietilä