Slider

IHAN VAAN KUULUMISIA

23. lokakuuta 2018

syysasu-1Hei, täällä ollaan taas! Ja tuon lausahduksen myötä suureksi noussut kynnys kirjoittamiseen on ylitetty. Kolme viikkoa on hurahtanut silmissä ja musta tuntuu, että tämä suunnittelematon tauko on tehnyt ainoastaan hyvää ja edelleen kesän jäljiltä kadoksissa ollut motivaatio alkaa palata. Mulla on toisinaan se ongelma, että pidän blogin suhteen riman todella korkealla ja ajattelen, että jokaisten kuvien tueksi täytyisi keksiä joku punaisen langan sisältävä teksti ja varsinkin asukuvien kanssa tämä tuntuu usein vaikealta. Tällä kertaa päätin kuitenkin höpötellä mitä mieleen juolahtaa, sillä musta tälläisetkin postaukset ovat silloin tällöin paikallaan. Välillä pitäisi vaan olla miettimättä liikaa ja ottaa pikkuisen rennommin.
syysasu-3Kuluneisiin viikkoihin on kuulunut sitä ihan tavallista arkea työt-koti akselilla, ei sen erikoisempaa. Kesän jälkeen musta on kuoriutunut aikamoinen kotihiiri ja varmasti syksykin tekee sen, että kotona olemisesta tykkää eri tavalla. Tältä syksyltä tosin puuttui se monen vuoden syksyille ominainen "uuden alun" tunne ja alkusyksystä huomasin jälleen miettiväni, että kumpa mullakin alkaisi koulu tai muu uusi lehti elämässä. Nuo ajatukset haihtuivat kuitenkin pian, sillä tajusin pitäväni elämästäni juuri tälläisenä enkä just nyt kaipaa siihen mitään uutta.

Kotihiireilyn vastapainoksi viime viikonlopulta ei menoa ja meininkiä puuttunut, sillä vietettiin Suvin, Saran ja Hennan kanssa kauan odotettua tyttöjen viikonloppua. Ennen viikonloppumoodiin vaihtamista mä kävin ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen hammaslääkärissä ja ei saakeli mua jännitti se niin paljon ja jännittää itse asiassa edelleen, sillä vaikka hampaat kunnossa olivatkin niin varattiin aika viisaudenhampaidenpoistoon, josta oon ihan kauhusta kankeana. Mulla on ollut nuorempana hammasraudat monta vuotta, joten hammaslääkärissäkäynti on tuttua, mutta tuo rutiinioperaatio pelottaa ihan eri tavalla. Onneksi siihen on vielä pari kuukautta aikaa ja muiden hyvin menneiden kokemusten kuuleminen on vähän helpottanut, mutta silti meinaa olla sellainen olo, että voi kun en olisi mennyt koko hammaslääkäriin :-D
syysasu-4Perjantaina ja lauantaina pyörittiin I love me-messuilla, joita olin pitkään odottanut eivätkä messut olleet pettymys tänäkään vuonna. Viime vuonna homma lähti vähän lapasesta ja tuli tehtyä heräteostoksia, mutta tänä vuonna keskityin enemmän katselemaan, sillä mulla ei ollut mitään tiettyä juttua mitä olisin lähtenyt messuilta hakemaan. Mukaan tarttui kuitenkin pari huulipunaa, kasvonaamio, vartalorasva ja Bearelin pisteeltä sain valita vielä korealaisia ihonhoitotuotteita testattavaksi.

Oltiin suunniteltu viikonlopuksi niin paljon tehtävää, että yöunet jäivät vähiin, mutta saatiin kuitenkin kaikki toteutettua mitä oltiin suunniteltua. Messujen lisäksi käytiin kuvailemassa ja ihastelemassa syksyistä Suomenlinnaa, joskin vähän myöhässä, sillä kaunein ruska-aika oli ehtinyt mennä jo ohi. Mä pääsin vihdoin myös käymään ekaa kertaa Rootsissa, jonka tofuburgeri oli yllättävän hyvää ja lauantai-illalla lähdettiin vielä ulos tanssimaan. Vaikka viikonloppu oli aivan ihana eikä naurua puuttunut niin pakko myöntää, että kaiken tekemisen vastapainoksi on ihana rauhoittua kotiin.
syysasu-2Tämän kuukauden odotetuin juttu oli viime viikonloppu ja ensi kuulta odotan eniten sitä, että päästään reissuun, sillä jokunen aika sitten pistettiin lentoliput varaukseen. Tämä pimeä vuodenaika ei tunnu lainkaan pahalta kun joka kuussa on edes yksi isompi tai pienempi asia, jota odottaa. Mitä teille kuuluu? Olisi ihana kuulla miten teidän syksy on sujunut <3
syysasu-5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista ♥

Sisällön tarjoaa Blogger.
Theme Designed By Hello Manhattan
|

Your copyright

© 2019 inka pietilä