SOCIAL MEDIA

23. marraskuuta 2017

NÄIN HOIDAN MUN HIUKSIA

Mä oon ennen ollut tosi laiska hiustenhoitaja sekä laittaja. Pitkään menin vaan shampoo ja hoitsikkalinjalla sekä lämpösuojalla hiuksia käsitellessä, kunnes havahduin siihen, että mun paksu, pörröinen ja karhea hiuslaatu saattaisi kaivata jotain muutakin näyttääkseen hoidetulta ja hyvinvoivalta. Nyt mun hiustenhoitorutiinin osaksi on päässyt aika moni muukin tuote noiden lisäksi ja niistä saatte kuulla tässä postauksessa enemmän.
organicshop_shampoo
SHAMPOO & HOITOAINE Tällä hetkellä käyttämäni Organic Shopin shampoon ja hoitoaineen esittelen jo aiemmin tässä postauksessa, joten ei perehdytä niihin tällä kertaa enempää. Aiemmin pesin hiukseni joka toinen päivä, mutta nykyään oon onnistunut kasvattamaan hiustenpesuvälin vaan pariin kertaan viikossa. Liiallinen hiustenpesu voi haurastuttaa hiuksia ja viikossa sopiva määrä onkin 2-3 shampoopesua. Mä muutenkin koitan hoitaa suihkussa käynnin mahdollisimman nopeesti pois alta, joten kelpaa mulle, ettei hiustenpesuun tarvitse tuhlata aikaa kuin kaksi kertaa viikossa.
keune_muotovaahto
MUOTOVAAHTO Suihkun jälkeen laitan hieman kuivahtaneisiin hiuksiin Keunen Blonde Enhancing Treatment muotovaahtoa, jota kampaaja mulle suositteli silloin kun aloitin kasvattamaan omaa hiusväriä takaisin. Tää ei oo mun hiustenhoitorutiinissa mikään must-tuote enkä aio ostaa enää uudelleen, mutta käytän totta kai loppuun kun ostettu on. Tämä tuuheuttaa ja antaa rakennetta, joita multa löytyy hiuksista jo omastakin takaa, mutta seuraavana päivänä hiukset tuntuu helpommin käsiteltäviltä kuin ilman muotovaahtoa. Pakkauksessa luvataan myös poistavan keltaisuutta, mutta siihen tää ei ainakaan mulla vaikuta eli saattaisi toimia paremmin vaaleatukkaisille.
hiusöljyt
HIUSÖLJY Kolmas ja viimeinen juttu suihkun jälkeen on hiusöljy, jonka hieron vaihdellen kuiviin tai vielä kosteisiin hiuksiin silottamaan, antamaan kiiltoa ja taltuttamaan pörröisyyttä. Tällä hetkellä multa löytyy Garnierin ja Wellan öljyt, jotka on molemmat hyviksi todettu.
hiusnaamio_garnier
HIUSNAAMIO Extrahoitoa ja kosteutusta hiukset saa noin kerran viikossa hiusnaamioiden avulla ja Garnierin maski on se minkä yleensä valitsen. Kerroin aiemmin myös Lushin hiustikkarista, johon tykästyin heti ensimmäisen käyttökerran jälkeen. Se jätti hiukset parin päivän ajaksi ihanan pehmeiksi ja hyväntuoksuisiksi ja käytän sitä enemmän sellaisina spessuhetkinä.
hiukset§
LÄMPÖSUOJA & KAMPAUKSET Muistan kun yläasteella jaksoin laittaa ja lämpökäsittelin hiuksia harva se päivä, mutta nykyään toikin asetelma on kääntynyt päälaelleen, vaikka taitoa erilaisten kampausten tekemiseen löytyykin. Yritän pitää nykyään lämpökäsittelyn minimissä enkä esimerkiksi föönaa hiuksia koskaan, mutta mun peruskampaus on rennot kiharat, joten muutaman kerran viikossa lämpösuojalle ja kihartimelle tulee käyttöä. Bongasin hetki sitten youtubesta vinkin kuinka paksut hiukset saa nopeasti kiharrettua laittamalla ne ponnarille ja tosta tulikin mun kiireisten laittautumishetkien pelastaja! Välillä mun hiukset saattaa nähdä myös erilaisilla rennoilla nutturoilla, mutta suorina tuskin koskaan, sillä ne ei vaan yksinkertaisesti kestä oli tuotteet mitkä tahansa. 
biozell
LAKKA & VIIMEISTELYSUIHKE Kampausten viimeistelyyn käytän I love me-messuilta ostamaani Biozellin hiuslakkaa ja Nooran suosittelemaa kosteuttavaa kiiltosuihketta, joka viimeistelee kampauksen, antaa nimensä mukaisesti kiiltoa ja sisältää UV- ja kosteussuojan. Tosta oon myös tykännyt, vaikka varmasti pärjäisin ilmankin jos ihan rehellisiä ollaan.

Millainen sun hiustenhoitorutiini on?

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista♥

Jätetään negatiiviset kommentit pois ja pidetään kommenttiboksi kivana ja positiivisena paikkana. Rakentava kritiikki on kuitenkin aina tervetullutta.